torstai 15. lokakuuta 2015

Herkullinen kasvissosekeitto

Oli ensimmäinen kerta kun tein kasvissosekeittoa ja täytyy sanoa että hyvää oli! Löysin hyvän ja helpon kasvissosekeittoreseptin ja pakkohan sitä oli kokeilla :) Resepti tulee tässä:

2 perunaa
1 pienikokoinen bataatti
4 porkkanaa
2 pientä sipulia
n. 130 g kukkakaalia
1-2 kasvisliemikuutiota
125 g koskenlaskijajuustoa
(suolaa)
pippuria

Päälle:
raejuustoa

Kuori ja paloittele kasvikset kattilaan ja lisää vettä niin, että kasvikset peittyvät juuri ja juuri. Keitä ne pehmeiksi ja mausta suolalla ja pippurilla. Lisää sekaan 1-2 kasvisliemikuutiota. Lopuksi koskenlaskijajuustoa sekaan ja odota, että juusto sulaa. Sitten vaan tehosekoittimella kasvikset keitoksi. Päälle voi lisätä halutessaan raejuustoa, sopii erittäin hyvin!

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Mustikkapiirakka

Ainekset:
2 kananmunaa
1½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 ½ tl leivinjauhetta
3 dl vehnäjauhoja
1 ½ dl eli noin 150 g sulatettua voita
1 dl maitoa
3-5 dl mustikoita

 1. Vatkaa munat ja sokeri kulhossa vaahdoksi

 2. Lisää joukkoon jauho-leivinjauheseos, rasva ja maito. Sekoita.

 3. Kaada taikina vuokaan, jonka halkaisija on noin 26-27 cm.

4. Ripottele mustikat päälle ja paista 200 asteessa uunin alatasolla 25-30 minuuttia. Huom! Käytä mustikoita vain 3 dl jos ne ovat vetisiä tai pakastettuja.


Nauti vaniljakastikkeen tai vaniljajäätelön kera! :)

Nopeat sämpylät

Tässä resepti erittäin nopeisiin sämpylöihin, ilman hiivaa ja nostatusta!

2 dl grahamjauhoja
3 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 rkl leivinjauhetta
3 dl vettä
1½ rkl hunajaa

Mittaa ja sekoita jauhot, suola sekä leivinjauhe keskenään. Sekoita mukaan vesi ja hunaja. Pyöritä sämpylöiksi ja paista 200 asteessa noin 15 minuuttia. Helppoa ja nopeaa! :) Itse sain 10 kpl hiukan pienempiä sämpylöitä.




 Kaveriksi itsepuristettua appelsiinimehua, jossa mukana vähän inkivääriä :)