perjantai 30. maaliskuuta 2012

Mokkamuffinssit

Tänään leivoin synttäreille mokkamuffinsseja. Tästä taikinamäärästä tulee 12 kpl.

Aineet:
2 kananmunaa
2 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 rkl vanilliinisokeria
1 dl kiehuvaa vettä
100 g voita

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan vuorotellen kiehuvan veden kanssa. Lisää lopuksi sulatettu voi ja sekoita tasaiseksi. Annostele taikina 12 muffinssivuokaan ja paista 175 asteessa keskiritilätasolla n. 15-20 minuuttia.  Anna jäähtyä kunnolla!

Sitten kuorrute:
150 g voita
3 rkl kaakaojauhetta
1,5 dl tomusokeria
3 rkl vahvaa kahvia
 1 rkl vanilliinisokeria

Laita kulhoon pehmennyt rasva ja muut aineet. Vatkaa voimakkaasti sekaisin vaikka sähkövatkaimella. Kuorruta jäähdytetyt muffinssit ja koristele miten haluat.


sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Helpot marengit

Näitä ei oo vaikea tehdä. Varmasti onnistuu!

Aineet:
2 valkuaista
1 dl sokeria

1. Vatkaa valkuaiset ja 3/4 osa sokerista sähkövatkaimella kovaksi vaahdoksi. (Seos ei saa tippua kun kipon kääntää nurinpäin.)
2. Sen jälkeen lisää loppu sokeri varovasti käännellen.
3. Paista 125 asteessa alimmaisella ritilätasolla 35-50 minuuttia, riippuen marenkien koosta. Pinnan kuuluu olla kova ja hieman väriä saanut.


keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Kolmen suklaan kakku

Pohjaan tarvit:
180 g Digestive keksimurua
85 g voisulaa
1 rkl kaakaojauhetta

1. Sekoita keksimurut ja voisula yhteen.
2. Painele seos tasaisesti ja tiivisti irtopohjavuoan pohjalle. Ja laita pakastimeen kovettumaan.


Tumma suklaa -kerros:
100 g tummaa suklaata
1 rkl sokeria
0,5 dl kermaa
2 liivatelehteä
2,25 dl kermaa

1. Kiehauta puoli desiä kermaa ja sokeria kattilassa ja kaada suklaan joukkoon.
2. Liota liivatelehtiä noin 5 minuuttia jääkylmässä vedessä, sulata ne kattilassa tai mikrossa ja
sekoita suklaan joukkoon.
3. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita kahdessa erässä suklaan joukkoon.
4. Kaada seos irtopohjavuokaan ja laita pakastimeen kovettumaan noin 15 minuutiksi.

Maitosuklaa -kerros:
150 g maitosuklaata
0,75 dl kermaa
2 liivatelehteä
2,25 dl kermaa

1. Tehdään samalla lailla kun tumma suklaa kerros ja kaadetaan vuokaan suklaamoussen päälle tasaisesti.
2. Ja taas pakastimeen hyytymään.

Valkosuklaa -kerros:
100g valkosuklaata
0,5 dl kermaa
(2,5 rkl maustamatonta jogurttia)
2 liivalehteä
2 dl kermaa

1. Tee samalla lailla kun edelliset kerrokset. Ja maustaman jogurtti lisätään sekaan liivatteen jälkeen.
2. Kaada vuokaan ja anna hyytyä pakastimessa pari tuntia tai jääkaapissa yön yli.
3. Koristele kakku ja herkuttele! :)
Ja kuvat ei ole tällä hetkellä parhaita mahdollisia, mutta laitan kuvia kuitenki.

torstai 8. maaliskuuta 2012

Suklaapiirakka

(Pellillinen)

RAAKA-AINEET:
5 dl vehnäjauhoja
4 kananmunaa
3 dl sokeria
2 dl maitoa
200g voisulaa
3 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliinisokeria

1. Sulata rasva ja jäähdytä se!
2. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
3. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne maidon kanssa vuorotellen taikinaan. 
4. Sekoita joukkoon myös voisula.
5. Kaada taikina leivinpaperin päälle uunipellille ja paista 200 asteessa noin 15 minuuttia.

KUORRUTE:
1 paketti tomusokeria
50g voisulaa
5 rkl vahvaa kahvia
1 rkl kaakaojauhetta
(2 tl vanilliinisokeria)

1. Sekoita kaikki aineet paitsi voi keskenään.
2. Lisää seos voisulan joukkoon.
3. Levitä kuorrutus nopeasti jäähtyneen pohjan päälle, koska se jähmettyy nopeasti.
4. Koristele ja nauti! :)

Vinkki! Jos haluat tumman pohjan lisää taikinaan 3 rkl kaakaojauhetta.
Oikeen ihanaa naistenpäivää!


sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Marianne Crush Kääretorttu

Leivoin tänään raikkaan kääretortun, jonka täytteenä käytin hillon lisäksi lime-valkosuklaarahkaa. :) Kääretortusta tuli todella hyvää! ;)

Itse torttuun tarvit:
4 kananmunaa
1dl sokeria
3/4 dl vehnäjauhoja
3/4 dl perunajauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
 
1. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi sähkövatkaimella. (Noin 4-5 minuuttia)
2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää siivilöiden vaahtoon VAROVASTI KÄÄNNELLEN.
3. Levitä taikina leivinpaperin päälle pellille tasaisesti.
4. Paista uunin keskiritilätasolla 225 asteessa 7-10 minuuttia.
5. Kumoa sokeroidun leivinpaperin päälle.

Täyte:
Mansikkahilloa
Lime-valkosuklaarahkaa

6. Levitä täytteet torttuun ja rullaa. 

Päälle:
1 dl kermaa
Marianne Crush -rouhetta

7. Vaahdota kerma ja levitä se tortun päälle.
8. Viimeistele Marianne Crush rouheella. 
9. Nautiskele! :)

Vinkki! Kääretortun täytteenä voit käyttää myös muita maustettuja rahkoja. 

perjantai 2. maaliskuuta 2012

Tuju sitruunatorttu

Tänään jotain USA:sta...


POHJA:
100g voita
2 1/2 dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
1/2 tl leivinjauhetta
2 rkl vettä

TÄYTE:
1 1/2 dl vettä
1 1/2 dl sokeria
2 rkl vehnäjauhoja
25g voita
1 sitruunan tai limetin raastettu kuori
2 sitruunan tai limeti mehu
4 keltuaista

MARENKI:
4 valkuaista
1 1/2 dl sokeria

1. Sekoita pehmeään rasvaan kuivat aineet käsin.
2. Lisää vesi ja sekoita taikina tasaiseksi.
3. Paista torttu mielellään irtoreunaisessa vuoassa. Kauli taikina jauhoja apuna käyttäen vuoan (halkaisija 22-24cm) kokoiseksi levyksi plus reunat. Nosta taikinalevy vuokaan kaulimen ympärille kietaistuna.
4. Vuoraa taikinalla vuoka sekä reunat 2-3 cm:n korkeudelta. Anna torttupohjan jähmettyä kylmässä noin 15 minuuttia.
5. Pistele pohjaosa haarukalla ja paista pohjaa 200 asteessa uunin alimmalla ritilätasolla noin 15 minuuttia.
6. Mittaa täytteen aineet kattilaan ja kuumenna seosta koko ajan sekoittaen, kunnes se sakenee ja hieman kuplii.
7. Ota torttu uunista ja kaada kiisseli tortun syvennykseen.
8. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähitellen voimakkaasti vatkaten.
9. Levitä tai pursota marenki kiisselin päälle.
10. Jatka paistamista uunin alimmalla ritilätasolla noin 10 minuuttia, kunnes marenki on kauniin vaaleanruskeaa.

HUOM! Torttu on parhaimmillaan heti jäähdyttyään. :) Ja huomasin, että marenkitaikinaa voisi olla hieman enemmän... Niin kuin kuvasta näkyy. :D Ja toinen huomio: Sitruunatorttu oli melkosen tujua, joten sokeriakin voisi käyttää enemmän.

Kevyttä kevääseen!

YRTTIVALKOSIPULIHERKKUSIENET (12kpl)

Tällä kertaa koitin jotain uutta kasvisruokaa. :)

Ainekset:
1dl juustoraastetta
12 herkkusientä
200g yrttivalkosipulituorejuustoa
ripaus aromisuolaa

voiteluun:
öljyä tai voita

1. Voitele uunivuoka.
2. Taita sormin sienistä jalka niin, että lakkiin jää kolo.
3. Hienonna sienten jalat. Laita hienonnetut sienet kulhoon.
4. Sekoita tuorejuusto hienonnettujen sienten jalkojen sekaan ja laita täyte sienten lakkeihin.
5. Asettele sienet voideltuun vuokaan ja ripottele pinnalle juustoraastetta.
6. Paista sieniä uunin ylimmällä ritilätasolla noin 10 minuuttia, kunnes juusto on saanut kullanruskean pinnan.
7. Sienet on valmiita! Laita sienten kanssa tarjolle vaikka salaattia. ;) Ja eikun herkuttelemaan!

Vinkki! Sienten täytteenä voi käyttää myös kinkkua tai sinihomejuustoa.

torstai 1. maaliskuuta 2012

Makaronisalaatti

Tällä kertaa jotain suolaista... Makaronisalaatti. 
Aineet:
Keitettyä makaronia
Kanaliemikuutio tai lihafondue
Juustoa
Suolakurkkuja
Omenaa
Kermaviiliä

Koristeluun:
Tomaatteja

Keitä ensiksi makaronit: lisää keitinveteen kanaliemikuutio tai lihafondue. Siivilöi makaronit. Anna niiden jäähtyä ja lisää sekaan juustoa, suolakurkkua ja omenaa, kaikki pilkottuna. Lopuksi sekaan kermaviili. Mausta makusi mukaan. Ja eikun herkuttelemaan! :)

Sitrusmuffinit

Tarviit:
150g voita
1 1/2 dl sokeria
2 kananmunaa
2 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria
1 sitruunan tai appelsiinin raastettu kuori
1 rkl sitruuna- tai appelsiinimehua
1 dl maitoa tai kermaa

1. Vatkaa pehmeä rasva ja sokeri vaahdoksi.
2. Vatkaa kananmunat yksitellen vaahtoon.
3. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan hedelmän raastettu kuori, mehu ja kerma.
4. Paista 200 asteessa keskitasolla 12-15 min.

Halutessasi voit tehdä kuorrutuksen, siihen tulee:
tomusokeria
sitruuna- tai ananas- tai appelsiinimehua.

 Pinnalle: 
Koristerakeita.

 Levitä kuorrutus jäähtyneiden muffinien pinnalle. Nauti!